tiistai 4. syyskuuta 2012

Letkun kylälle valtakunnallinen kunniamaininta Vuoden Kylä -kisassa!

Vuoden hämäläiseksi kyläksi 2012 valittu Letku menestyi myös valtakunnallisessa Vuoden Kylä 2012 -kilpailussa. Suomen Kylätoiminta ry:n antama tunnustus jaettiin paikallistoimijoiden valtakunnallisessa Lokaali-juhlaseminaarissa Joensuussa 2.9.

Palkintoja jakamassa Suomen kylätoiminta ry:n puheenjohtaja Eero Uusitalo sekä varapuheenjohtaja Matti Mäkelä ja kylän puolesta vastaanottamassa Asko Koivu, Eija Laine ja Kirsi Kaasalainen. (Kuva Antero Lehikoinen)

Valintaraadin mukaan Letkun kylä vie rohkeilla aloitteilla ja kehittämishankkeilla eteenpäin koko kunnan kylätoimintaa. Kyläläisten innokkuus, uutteruus ja uskallus ovat menestyksen avainsanoja. Vahvuuksia ovat, kyläkoulun säilyttäminen sekä tonttipörssin laajentaminen ja vakiinnuttaminen, sekä viimeisimpänä Letkun puoti –osuuskunnan perustaminen.

Osuuskuntamuotoinen palvelujen järjestäminen on erinomainen esimerkki siitä, miten paikallisyhteisö voi ottaa vastuuta paikallistasolla. Letku tarjoaa yhteiskunnallisesti vaikuttavan ja uuden mallin palvelujen järjestämiseksi kylillä. Kylä on toiminut myös ansiokkaasti maallemuuton ja maaseudulla asumisen edistämiseksi jo usean vuoden ajan. Letkun Iloisten ihmisten kylä -ajattelu on lisännyt kylätoiminnan myönteistä julkisuuskuvaa paikallisesti, alueellisesti ja valtakunnallisesti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti